Alalajit - Hoitola Tienristeys

Hoitola Tienristeys

Alalajit

Päivitetty 15.10.2014

Tienristeyksessä pokémoneilla on myös kaikenlaisia alalajeja. Suurin osa otuksista on tietenkin ihan normaaleja, tuttuja ja turvallisia pokémoneja. Niissä ei tietenkään ole mitään erikoista, paitsi jos ne sattuvat kantamaan joidenkin muiden alalajien geenejä perimässään. Siitä huolimatta ne itse sekä ovat että näyttävät ihan tuiki tavallisilta. Alalajit eivät periaatteessa poikkea normaaleista poksuista mitenkään paitsi ulkonäöltään; ne eivät siis ole sen heikompia tai vahvempia kuin muutkaan elikot. Hoitajat kuitenkin voivat keksiä alalajeille kaikenlaisia ominaisuuksia tarinoihinsa, jos haluavat. Ehkeivät ne hoitolassa teknisesti eroa muista elikoista mitenkään, mutta hoitiksissa olisi ainakin erittäin mielenkiintoista, jos otukset poikkeaisivat niissä ainakin käytökseltään ja toki muiltakin ominaisuuksiltaan. Näistä saa siis aika vapaasti itse päättää.

 

Shiny: Myös Pokémon-sarjasta tutut shinyt lasketaan Tiekkärissä omaksi alalajikseen. Ne näyttävät muutoin ihan samoilta kuin tavalliset pokémonit, mutta niiden värit poikkeavat normaalista enemmän tai vähemmän. Shinylle otukselle saa halutessaan päättää värit itse, mutta yhtä hyvin voi käyttää niitä sarjan mukaisia, alkuperäisiä värejä. Jokainen saa itse valita.

 

Mutaatio: Kahden tai useamman lajin risteymää kutsutaan mutaatioksi. Yleensä pohjalla on yksi laji, joka ottaa ominaisuuksia niiltä toisilta lajeilta. Mutaatiot voivat siis olla hyvinkin vaihtelevan näköisiä eikä niistä oikein koskaan voi arvata, millaisia niistä tulee. Sellaisen kehittäminen saattaa myös olla kinkkistä välillä, sillä jokaisen lajin kehitysvaatimusten on täytyttävä ennen kuin otus voi muuttaa muotoaan.

 

Demoni: Demonit ovat yleensä huomattavasti tummempia kuin normaalit pokémonit. Useimmilla niistä on ainakin lepakkomaiset nahkasiivet, ehkä jonkinlaiset sarvet ja tietenkin joitain teräviä piikkejä siellä täällä, mutta voi niillä olla muitakin piirteitä. Demonin ulkonäön saa tietenkin päättää itse, etenkin jos aikoo piirtää sille itse kuvan, mutta jokseenkin demoniselta sen tietenkin pitäisi näyttää.

 

Enkeli: Enkelit puolestaan ovat normaalia huomattavasti vaaleampia. Jokaisella enkelillä on yleensä sulalliset, kauniit siivet ja ehkä joitain muitakin ominaisuuksia, kuten kullanhohtoisia koristuksia. Mitään sädekehiä ei ole, paitsi jos sellaisen välttämättä haluaa omalle otukselleen. Myös enkelin ulkonäöstä saa päättää itse, jos aikoo piirtää sille kuvan Kicchanin sijaan.

 

Metsänhenki: Metsänhenget kuuluvat luonnonhenkiin ja omaksuvat usein tietynlaiset piirteet: vihertävän, pitkän turkin, sudenkorentomaiset siivet sekä samantyyliset tuntosarvet kuin butterfreella. Toki muunlaisiakin metsänhenkiä on, mutta niiden ulkonäkö tulee riippumaan kyseisten otusten omistajista ja piirtäjistä. Näillekin saa siis päättää ulkonäön itse, jos ylläpitäjän visio ei miellytä.

 

Vampyyri: Vampyyrit ovat tummanpuhuvia petoja, joita ei välttämättä aina erota normaaleista pokémoneista. Tämä tietenkin kuuluu verenimijöiden luonteeseen. Niiden hampaat ovat terävät ja kulmahampaat erittäin pitkät sekä usein myös syystä tai toisesta veriset. Silmienvärit voivat vaihdella hyvinkin paljon, ja jokainen vampyyri onkin hyvin usein omanlaisensa; kahta samanpiirteistä tapaa hyvin harvoin.

 

Zombi: Zombit ovat epäkuolleita, haudastaan nousseita petoja, joiden ulkonäkö on sen mukaista. Suurin osa niistä näyttää sairailta ja heikoilta, ja niiltä voi puuttua ihonpaloja ties mistä. Luut saattavat törröttää, jos ovat päässeet murtumaan, ja voi niitä olla näkyvissä murtumattominakin. Zombeja on kaikenlaisia ja monenmoisia, ja kaikki ne ovat vahingoittuneet omalla tavallaan.

 

Miten tällaisia otuksia sitten saa? Keinot vaihtelevat, mutta joiksikin alalajeiksi normaalin poksunsa voi käännyttää jossain ja jotenkin, ja joiksikin niiden on vaan synnyttävä. Esimerkiksi shiny pokémoneihin voi silloin tällöin törmätä safarilla, mutta ne ovat hyvin harvinaisia. Mutaatiot ovat vieläkin harvinaisempia, sillä niitä ei ole luonnossa ollenkaan eikä niiksi voi otustaan käännyttää millään keinolla. Käännytys on tietenkin hyvin kallista, mutta joskus joitain erikoisuuksia saattaa pystyä ostamaan muilta hoitajilta, jos joku vaikka kasvattaa niitä.

 

Muitakin alalajeja Tienristeyksessä toki on, mutta ne ovat harvinaisempia ja niitä kukaan ei ole onnistunut vielä saamaan. Hoitajien pitäisi ne ensin siis löytää ennen kuin niistä lisätään kuvaukset tähän listaan. Vihje: alalajien risteyttely on mielenkiintoista puuhaa.

Sää: