Hoitola Tienristeys

Ammatit

Päivitetty 14.10.2014

Hoitajat voivat helpottaa elämäänsä ottamalla itselleen ammatteja. Pakko tietenkään ei ole, mutta olisi suositeltavaa valita itselleen ainakin pääammatti. Niitä jokaisella voi olla ainoastaan yksi eikä sitä mielellään saisi mennä muuttamaan myöhemmin (etenkään ilman painavaa syytä), joten valinnastaan kannattaa olla varma ennen kuin sen menee tekemään. Sivuammatteja sen sijaan voi olla useita samaan aikaan ja useimmat niistä myös voi ottaa ihan tuosta vaan, ilman suurempia hakuprosesseja. Hoitaja ei kuitenkaan voi olla sekä taiteilija että taiteilija+, sillä ne ovat pohjiltaan yksi ja sama ammatti; jälkimmäinen vaan on laajennettu versio ensimmäisestä. Jos siis taiteilijaplussaksi haluaa, on hoitajan ensin aloitettava taiteilijana ja myöhemmin pyydettävä erikseen, voisiko hän laajentaa itsensä plussaksi. (Huom! Kicchan ei piirrä kuvia taiteilijoiden pokémoneille.)

 
Pääammatit:
 

Kouluttaja: Saa hoitotarinoista 1,5-kertaisen määrän tasoja. Lucky Eggin kanssa tasoja tulee 1,5 * 1,5 = 2,25-kertaisesti.
Kasvattaja: Saa hoitotarinoista 1,5-kertaisen määrän iloisuutta. Soothe Bellin kanssa iloisuutta tulee 1,5 * 1,5 = 2,25-kertaisesti.
Tienaaja: Saa hoitotarinoista 1,5-kertaisen määrän rahaa. Amulet Coin lisäksi tuplaa tämän summan, mikäli pokémon, joka sitä kantaa, on ollut hoitiksessa mukana.

 
Sivuammatit:
 

Taiteilija: Piirtää itse kuvat hoidokeilleen. Otuksen ensimmäisestä kuvasta sekä pakollisista päivityksistä esimerkiksi poksun kehittyessä saa aina 200. Jos haluaa muuten vaan piirtää hoidokilleen uuden kuvan, siitä saa vain 100.
Taiteilija+: Muuten sama kuin yllä, mutta taiteilija+ piirtää kuvia myös muiden hoitajien otuksille. Palkkio on hieman suurempi eli 300 per kuva. Kuvia ei ole lupa piirtää muille taiteilijoille eikä pokémoneille, joilla kuva jo on.
Kirjailija: Kirjoittaa hoitotarinoidensa ulkopuolisia (mielellään Pokémon-aiheisia) novelleja Tienristeyksen kirjastoon. Palkkio voi olla mitä vaan 100-1000 väliltä, tarinan laadusta ja pituudesta riippuen. Novellit voi lähettää osoitteeseen kiseki@netti.fi.

Sää: