Hoitola Tienristeys

Huutokauppa

Päivitetty 22.10.2014

Silloin tällöin hoitolaan ilmestyy myyntiin joitain enemmän tai vähemmän harvinaisia asioita, joita ei tavallisista kaupoista voi saada. Näitä asioita ei suinkaan myydä kenellekään suoraan vaan ne huutokaupataan täällä, jotta hoitajien kukkarot voisivat ottaa toisistaan mittaa sen sijaan, että kyseessä olisi nopeuskilpailu. Aina, kun huutokauppaan ilmestyy jotain, siitä ilmoitetaan hyvissä ajoin etusivulla, joten ei huolta huomaamattomuudesta. Tätä kautta voi toki myydä omiakin esineitään tai otuksiaan, joten jos se kiinnostaa, kannattaa asiasta kysäistä. Eikä sekään haittaa, jos huutokaupassa on jo yksi kohde; kohteita voi kyllä olla useampia samaan aikaan. Huutajien vaan kannattaa hyvin selkeästi ilmaista, mitä ovat silloin huutamassa.

 

Huutokaupattavana on tällä kertaa se ainoa vielä jäljellä oleva mutaatio Tiekkärin ensimmäisestä tapahtumasta – gible-trapinch. Myös jo mutaation omistavat hoitajat saavat osallistua tähän huutoon!

 

 

Lähtöhinta on 100. Minimikorotusta ei ole. Päättymispäivämäärä ja -aika päätetään myöhemmin, kunhan huuto on ensin alkanut.

 

>> Huutokauppa <<

Sää: